Frankofiliaa
Ei ole mikään salaisuus, että olen täysi frankofiili. Jos termi on tuntematon, kerrottakoon, että frankofilia tarkoittaa Ranskan kielen, kulttuurin, historian ja yhteiskunnan vahvaa ihailua sekä myönteistä suhtautumista kaikkeen ranskalaiseen.
Frankofiliani alkoi Kustavissa ysärillä, kun saimme vitosluokalle mennessä valita vapaaehtoisen pitkän kielen saksan ja ranskan välillä. Olin tanssinut klassista balettia neljävuotiaasta alkaen ja tunsin jo kourallisen ranskalaisia sanoja, mikä varmasti vaikutti valintaani. Tuolloin Kustavin ala-asteella ranskan opetus järjestettiin etäyhteydellä Turun Normaalikoulusta käsin. Aika uskomatonta tuohon aikaan, mutta totta! Onneksemme Taivassalosta sitten yläasteella löytyi myös kielten opettaja, joka osasi riittävästi ranskaa, jotta saimme jatkaa ranskan opintoja peruskoulun loppuun siellä.
Suurin frankofilia minuun kuitenkin iski, kun 16-vuotiaana suoraan peruskoulun jälkeen päätin lähteä vuodeksi vaihto-oppilaaksi lukioon Ranskaan. Puhe ei opiskeluista huolimatta käytännössä aluksi sujunut ollenkaan, mutta vuoden aikana onnistuin oppimaan kielen hienosti! Sain myös ikuisia ystäviä, jotka ovat kuin toinen perheeni. Tämä vaihto-oppilasvuosi oli monella muullakin tavalla yksi elämäni suurista käännekohdista. Viimeistään tällä matkalla ymmärsin, että ihan kaikki on mahdollista, jos on valmis tekemään työtä ja vaikeitakin valintoja asioiden eteen.
Vaihto-oppilasvuoden jälkeen seuraavana kesänä pääsin Kustavin Lions Clubin tuella syventämään kielitaitoani kuukauden kielikurssille Québeciin, Kanadaan. Kursseilla minun lisäkseni opiskeli pari sataa englanninkielistä kanadalaista nuorta ja asuin paikallisessa ranskankielisessä perheessä, joihin heihinkin pidän edelleen yhteyttä. Sitä seuraavana vuonna tein kesätöitä Pariisin Disneylandissä, mikä oli aivan huikea ja omanlaisensa kokemus sekin.
Kielitaidostani on ollut todella paljon hyötyä urallani. Konkreettisin esimerkki on se, kun tulin tuhannen hakijan joukosta reserviläisenä valituksi EU:n merirosvouden vastaiseen kriisinhallintatehtävään Atalantaan Intian valtamerelle miinalaiva Pohjanmaalle vuonna 2011. Kielitaitoni oli tässä ratkaiseva tekijä.
Esikoisemme kävi Turussa asuessamme suomalais-ranskalaisessa päiväkodissa l'Héxagonessa ja imi ranskankieltä kuin pieni sieni. Valitettavasti se taito on nyt kuihtunut, mutta selvästi sellainen alttius kielten omaksumiselle jäi. Käymme säännöllisesti Ranskassa ja kyllä pientä frankofiliaa on jo havaittavissa lapsissammekin, mistä olen suuresti iloinen!
Siitä olen todella harmissani, ettei Kivimaan koulussa vapaaehtoisten kielten opiskelu ole tällä hetkellä mahdollista. Se on surkeaa! Vaikka tekoäly ja erilaiset kääntäjäsovellukset kehittyvät, selvää on, ettei mikään lopulta pysty korvaamaan ihmisten välistä suoraa kommunikointia yhteisellä kielellä. Voiko maata ja sen kulttuuria todella ymmärtää ilman, että osaa kieltä?
Etäopetuksella Kustavin kaltaisissa paikoissa voisi olla mahdollista asia korjata, mutta tällä hetkellä etäopetuksen järjestämiseen liittyvät vaatimukset tekevät siitä käytännössä mahdotonta. Toivottavasti tämä asia saadaan tulevaisuudessa korjattua.
